Konga

Koirat Espanjassa - Adult - Narttu
Adoptoitavissa Pieni

Konga on päätynyt Triple A -tarhalle heinäkuussa 2023 rankkurin toimittamana ilman mikrosirua. Se on arvioitu 7-8 vuotiaaksi ja on noin 40 cm korkea hellyttävä bodeguero eli rottaterrieri rouva.

Konga on tarhaolosuhteissa tullut hyvin toimeen muiden koirien kanssa, vaikka riehakkaimpia nuoria koiria se väistää. Hieman rauhallisempien koirien seurassa se viihtyy hyvin. Konga on avoin ja ihmisrakas koira, joka tulee hakemaan huomiota vierailtakin ihmisiltä. Konga on tarhan vapaaehtoisten suosiossa, ja he ovat vieneet Kongaa normaalien ulkoilutusten lisäksi käymään kaupungilla ja rannalla. Konga matkustaa autossa ongelmitta, ja kulkee hienosti hihnassa myös kaupunkiympäristössä. Se on päässyt käymään kahviloissa ja on käyttäytynyt rauhallisesti ja mallikelpoisesti. Rannalla olosta Konga nauttii, ja saakin ilohepuleita päästessään kastamaan varpaansa mereen. Konga on päässyt vierailemaan myös kotioloissa, jossa kävi ilmi että sillä on saalistusviettiä ainakin kaneja kohtaan.

Konga sopisi monenlaiseen kotiin. Se viihtyy hyvin rauhallisempien koirien kanssa, joten kotona voisi olla jo kiva koirakaveri odottamassa. Pieneläinten kanssa samaan kotiin Konga ei saalistusvietin takia sovellu.

Arvioitu syntymäaika: heinäkuu 2016
Syntymämaa: Espanja
Sijainti: Espanja, Triple A -tarha
Adoptoiva yhdistys: Espanjan Katukoirat ry
Tunnus: 18155293

Lue ensin ainakin nämä kotisivut läpi: koirien mahdolliset sairaudet sekä usein kysytyt kysymykset. Täytä vasta sen jälkeen kotiselvityslomake. Laita kotiselvityslomakkeen täytön jälkeen koiravaraajalle viestiä soittoajasta.

Kyselyt: Lea Pulkkinen

lea.espanjankatukoirat@gmail.com

Puh: 040-4171077. Soittoajat: ma-ti ja to-pe klo 18.30-21 ja su klo 14-18.