Mene
Mene on löytynyt aliravittuna ja huonokuntoisena tienposkesta ja tuotu Triple A -tarhalle jo elokuussa 2021. Fyysinen ja henkinen paraneminen on ottanut aikansa, mutta nykyisin Mene on kaikin puolin hyvinvoiva poika. Mene on hieman alle 10-vuotias noin 60 cm korkea podencotyyppinen uroskoira.
Saapuessaan tarhalle Mene oli huonossa kunnossa ja kovin arka. Tarhalla saadun säännöllisen ravinnon ja huolenpidon ansiosta poika kuitenkin tervehtyi, mutta kesti aikansa ennen kuin Mene uskalsi jälleen luottaa ihmisiin.
Vuosien vieriessä Mene on kuitenkin edistynyt paljon, ja ulkoileekin nykyisin päivittäin eri vapaaehtoisten kanssa iloisena. Mene on tarhalla elänyt monien eri koirien kanssa, ja tulee hyvin toimeen muiden kanssa. Tarhan koirapuistossa vapaana ollessaan Mene kuitenkin mieluummin hakeutuu ihmisen luokse rapsutuksia hakemaan kun kirmailee tai leikkii toisten koirien kanssa. Jos rapsutukset loppuvat kesken, törkkää Mene kuonolla tai tassulla merkiksi että lisää kiitos. Hihnassa Mene kulkee hyvin, hajuista nautiskellen kaikessa rauhassa. Mene on päässyt vapaapäivälle tarhalta ja käynyt vapaaehtoisten kanssa kaupungilla ja rannalla. Mene käyttäytyi rauhalliseen tyyliinsä myös kaupungilla, ja ravintolassa makoili kaikessa rauhassa pöydän vieressä. Myös autossa matkustaminen sujuu hienosti.
Mene etsii kotia rauhallisemmalta alueelta, ei aivan kaupungin keskustasta. Mene pitää kävelyistä luonnonhelmassa rauhassa ympäristöään haistellen. Oma aidattu piha olisi unelma, mutta ei edellytys. Mene viihtyisi varmasti myös ainoana koirana, mutta sopii myös lempeän ja rauhallisen nartun kaveriksi.
Arvioitu syntymäaika: elokuu 2025
Syntymämaa: Espanja
Sijainti: Espanja, Triple A -tarha
Adoptoiva yhdistys: Espanjan Katukoirat ry
Tunnus: 18155293
Tutustuthan podencoon koiratyyppinä ennen yhteydenottoa. Lisätietoa saat täältä.
Lue ensin ainakin nämä kotisivut läpi: yleisesti adoptiosta, koirien mahdolliset sairaudet sekä usein kysytyt kysymykset. Täytä vasta sen jälkeen kotiselvityslomake. Laita kotiselvityslomakkeen täytön jälkeen koiravaraajalle viestiä soittoajasta.
Kyselyt: Kirsi Hakala
Sovi soittoaika sähköpostitse, tekstiviestillä tai Whatsappissa.
kirsi.espanjankatukoirat@gmail.com
Puh: 040-750 5642