Rabita

Kodin saaneet - Adult - Narttu
Adoptoitu Pieni

Rabita on 3-vuotias, pienikokoinen noin 35 cm korkea podenco tyttö, joka saapui Los Barrioksen tarhalle usean muun podencon kanssa paikasta, jossa niistä ei pidetty hyvää huolta.

Rabita on kotihoidossa pääkaupunkiseudulla ja siihen on mahdollista päästä tutustumaan sovitusti.

Kuulumisia kotihoidosta:

Rabita on saapunut kotihoitoon pääkaupunkiseudulle huhtikuussa. Alusta saakka on ollut selvää että Rabita rakastaa ihmisiä ja kaipaa rapsutuksia ja on kotihoitajan sanojen mukaan ”viihtyy kainalossa mieluiten ja on oikea kylkimyyryläinen”. Kotihoitopaikassa on myös kouluikäinen lapsi, joka on erityisesti Rabitan suosikki ihminen. Rabita viihtyy parhaiten kotihoitopaikan pienen koirakaverin kanssa, jonka vierestä on hyvä hakea turvaa. Espanjassa kotihoidossa ollessaan Rabita oli tullut myös toimeen kissojen kanssa.

Kotihoidossa on harjoiteltu ulkoilemista sekä pihalla, että hihnakävelyillä. Sillä on hyvä ruokahalu ja on helposti motivoitavissa herkkujen avulla, joka helpottaa kouluttamista. Rabita on utelias, huumorintajuinen ja fiksu. Rabitalle onkin tarjottava rodunomaista tekemistä uudessa kodissa. Haistelutehtävät ovat erityisesti sen mieleen. Rabitalle etsitään kotia, jossa on toinen pieni, mielellään uros koira tukena.

Lue ensin ainakin nämä kotisivut läpi: koirien mahdolliset sairaudet sekä usein kysytyt kysymykset. Täytä vasta sen jälkeen kotiselvityslomake. Soitathan kotiselvityksen täyttämisen jälkeen koiravaraajalle soittoaikana.

Koiravaraaja: Karoliina Ojala

karoliina.espanjankatukoirat@gmail.com

Sovi soittoaika sähköpostitse, tekstiviestillä tai Whatsappissa puh. 041-479 6850.