Salt

Kodin saaneet - Adult - Narttu
Adoptoitu Keskikokoinen

Salt on noin 50 cm korkea 4-vuotias narttukoira. Salt on asunut aiemmin kodissa toisen koiran kanssa ja koirat toimitettiin tarhalle, koska omistaja ei pystynyt huolehtimaan niistä. Tarhalla Salt tuli toimeen muiden koirien kanssa, mutta ei välittänyt aktiivisista ja riehuvista koirista.

Salt vaikuttaa rauhalliselta ja seesteiseltä koiralta. Siitä huomaa, että se on selkeästi asunut kodissa ja monet kodin äänet ja asiat ovat sille tuttuja juttuja. Yksinolot ovat kotihoidossa sujuneet ongelmitta ja Salt on ollut sisäsiisti. Salt syö hyvällä ruokahalulla, hoitotoimenpiteen sujuvat hyvin ja Salt vaikuttaa kotioloissa melko hiljaiselle. Hihnassa Salt ulkoilee hyvin ja etsii kotia, jossa sille olisi samanhenkinen, ystävällinen koirakaveri.

Salt on saapunut kotihoitoon Helsinkiin ja siihen on mahdollista päästä sovitusti tutustumaan. Saltille etsitään rauhallista aikuiskotia rivi-, pari- tai omakotitalosta, jossa on sille oma piha. Salt ei ole tottunut lapsiin ja viihtyy rauhallisessa ympäristössä, tämän vuoksi sitä ei adoptoida lapsiperheeseen. Kotihoitopaikassa Saltilla on koirakaveri, jonka kanssa se on tullut erinomaisesti toimeen.

Lue ensin ainakin nämä kotisivut läpi: koirien mahdolliset sairaudet sekä usein kysytyt kysymykset. Täytä vasta sen jälkeen kotiselvityslomake. Soitathan kotiselvityksen täyttämisen jälkeen koiravaraajalle soittoaikana.

Kyselyt Lea Pulkkinen

lea.espanjankatukoirat@gmail.com

Puh: 040-4171077. Soittoajat: ma-ti ja to-pe klo 18.30-21 ja su klo 14-18.