Taika
Taika on löytänyt kodin
Taika on 4-vuotias Suomessa syntynyt noin 10 kg painava leikattu narttu koira, joka tuli yhdistykselle etsimään uutta kotia.
Taika pitää kovasti ihmisistä, läheisyydestä ja rapsutuksista , mutta uusiin ihmisiin sisätiloissa tutustuessa hän tarvitsee hetken aikaa. Ulkona hän on heti valmis rapsutuksiin.
Taika tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa ja pitäisikin kivasta leikkikaverista, mutta soveltuu myös ainoaksi koiraksi.
Tällä hetkellä Taika ei ole reipas lenkkeilijä, osittain varmasti ylipainonsa vuoksi ja Taikan tulevan kodin tuleekin sitoutua huolehtimaan, että sen painoa saadaan pudotettua 2-3 kiloa. Taikan paksu ja pitkä turkki vaatii säännöllistä harjausta ja hoitoa.
Taika tarvitsee kodin, jossa sille on aikaa ja sen hiukan ujoa luonnetta ymmärretään.
Taika on seurakoira tyylinen koira, joka pitää rauhallista kävelylenkeistä, joissa saa nuuskutella ja ihmetellä maailman menoa.Taika pitäisi myös kovasti omasta aidatusta pihasta, jossa se voi touhuta kaverin tai omien ihmistensä kanssa.
Taikaa ei adoptoida lapsiperheeseen, koska se innostuu liikaa lapsien juoksemisesta jne ja hyppii ja haukkuu, jolloin lapsi saattaa pelästyä sen käytöstä.
Uutisia Taikan kotihoitopaikasta 4.10.
Taika ei enään arastele ihmisiä sisätiloissakaan, vaan tervehtii kaikki iloisesti ja innokkaasti.
Taika on myös huomannut, että lenkkeily onkin mukavaa ja lähtee reippaana lenkeille.
Syntymäaika: marraskuu 2021
Syntymämaa: Suomi
Sijainti: Suomi, Espoo
Adoptoiva yhdistys: Espanjan Katukoirat ry
Tunnus: 18155293
Lue ensin ainakin nämä kotisivut läpi: yleisesti adoptiosta, koirien mahdolliset sairaudet sekä usein kysytyt kysymykset. Täytä vasta sen jälkeen kotiselvityslomake. Laita kotiselvityslomakkeen täytön jälkeen koiravaraajalle viestiä soittoajasta.
Kyselyt: Lea Pulkkinen
lea.espanjankatukoirat@gmail.com
Puh: 040-4171077
Sovi soittoaika sähköpostitse, tekstiviestillä tai Whatsappissa

