Tivoli

Koirat Espanjassa - Young - Uros
Adoptoitavissa Keskikokoinen

Tivoli saapui Los Barrioksen tarhalle heinäkuussa 2026. Se on noin 1 vuotias ja noin 18 kiloa painava uros.

Tivoli nuori ja energinen poika, jolle maailmassa on vielä paljon uutta. Se suhtautuu uusiin asioihin hieman tuumaille ja uteliaasti tutustuen. Uudet koirat ovat alussa hieman jännittäviä, mutta hetken tutustumisen jälkeen Tivoli tulee hienosti muiden koirien kanssa toimeen. Tivoli on päässyt myös rannalle lenkille, jossa hän pärjäsi hyvin ja tykkäsi kovasti päästä pois tarhaympäristöstä.

Pohjimmiltaan Tivoli on kuitenkin nuori ja energinen koira. Se tulee tarvitsemaan alussa tukea ja hyviä kokemuksia sekä ihmisen joka haluaa näyttää sille kivoja paikkoja. Odotettavissa on kuitenkin että kunhan hän saa alussa rauhassa tutustua uuteen ympäristöön ja ihmisiin niin ajan kanssa hänestä kuoriutuu mitä mainioin touhukas kaveri.

Tivoli etsii kotia, jossa ymmärretään nuorta kokematonta koiraa ja on aikaa sekä motivaatiota koiralle. Kodin olisi hyvä sijaita hieman kaupungin vilskeestä reunalla. Kodissa voisi odottaa kiltti koirakaveri tai -kavereita tai Tivoli voisi myös sopeutua ainoaksi koiraksi oikeassa ympäristössä.

Arvioitu syntymäaika: Heinäkuu 2025
Syntymämaa: Espanja
Sijainti: Los Barrios-tarha, Espanja
Adoptoiva yhdistys: Espanjan Katukoirat ry
Tunnus: 18155293

Lue ensin ainakin nämä kotisivut läpi: koirien mahdolliset sairaudet sekä usein kysytyt kysymykset. Täytä vasta sen jälkeen kotiselvityslomake. Laita kotiselvityslomakkeen täytön jälkeen koiravaraajalle viestiä soittoajasta.

Kyselyt Jonna Ahto
Sovi soittoaika sähköpostitse, tekstiviestillä tai Whatsappissa.
Puh: 0503004153
jonna.espanjankatukoirat@gmail.com