Aitor
Aitor on noin 3-4-vuotias poika, jolla korkeutta vain noin 38 cm.
Kotihoitajan kertomaa: Aitor on oikea kultapoju. Ujous alkaa katoamaan ja tilalle tullut utelias ja innokas energiapakkaus. Tutkiskelee kotona kaikkia paikkoja ja pahoihin tapoihin kuuluu livahtaa pyykkikorille varkaisiin. Aitor on käyttäytynyt mallikkaasti koirakavereiden kanssa kotona ilman ihmisseuraa, ei ole tehnyt pahoja ja vaikuttaa melko hiljaiselta kaverilta. Se ei ole vielä haukkunut mitään kertaakaan, eikä siis myöskään lähde toisten haukkuun mukaan. Kun tulen kotiin, täällä on innokkaana muiden mukana ottamassa vastaan. Aitor on myös täysin sisäsiisti, ei ole kertaakaan tehnyt mitään sisälle ja hienosti on jaksanut pidemmänkin ajan olla.
Hihnassa kulkee nätisti, ei vedä tai rieku. Toisia koiria katselee vain uteliaan innokkaana. Alkuun oleskeli melkeinpä kokoajan makkarissa toisen koiran sängyssä, nyt on jo muiden kanssa olohuoneen puolella ja seurailee tekemisiä ja tulee sohvalle viereen hakemaan rapsutuksia. Lelujen kanssa tykkää kovasti touhuilla. Suihkussa käynti oli todella pelottavaa, mutta hienosti antoi kuitenkin pestä, muutenkin antaa hoitaa korvia yms.
Kyläilemässä ollaan käyty pari kertaa, kerrostalon rappukäytävä oli jännä ja rappuja ei suostunut kävelemään ylöspäin, alaspäin tuli mutta sekin oli kyllä Aitorille epämiellyttävää. Miehet, naiset ja kaikki toiset koirat ovat olleet ok, lapsia tai kissoja ei olla päästy testaamaan. Aitor on kotihoidossa Lohjalla.