Almibar
Almibar on n.2-vuotias narttu Los Barrioksen tarhalta. Se on n.50 cm korkea ja painaa alle 20 kiloa
Almibar on kotihoidossa Vantaalla.
Kotihoitajan kertomaa:
Nasu on nuori ja erittäin vilkas, mutta nopeasti oppiva tyttö. Nyt, oltuaan viikon verran viikon verran Suomessa, se on jo hieman rauhoittunut, mutta on perusluonteeltaan aktiivinen koira, joka vaatii paljon liikuntaa ja aktiviteettia.
Hihnassa kulkee vielä hieman poukkoillen, mutta lenkin edetessä malttaa kävellä ja tulee pyydettäessä vierelle. Nasu on myös alusta asti ollut lähestulkoon sisäsiisti, pari vahinkoa on sattunut sisälle ollessaan yksin, mutta mieluummin tekee ulos tarpeensa.
Nasu tulee hyvin muiden koirien kanssa toimeen, erityisesti oman kokoisten tai hieman isompien. Vilkkaudesta johtuen leikki isompiensa kanssa voi olla välillä rajumpaa, mutta alistuu kyllä, jos leikkikaveri muistuttaa käytöstavoista. Oman kokoisten kanssa leikki on tavallista koiraleikkiä. Nasulle sopisikin kaveriksi toinen reipas koira, jonka kanssa pääsisi peuhaamaan.
Nasu on erittäin älykäs tyttö, ja on perso kehuille ja herkuille, joiden kanssa peruskäskyt opittiin vain muutamalla toistolla.
Almibar, jota kotihoidossa on kutsuttu Nasuksi on ollut nyt noin kuukauden Suomessa, ja on pikkuhiljaa kotiutunut ja sitä kautta rauhoittunut, mutta on edelleen hyvin energinen ja toimelias koira. Arjen toimet, kuten ruoan odottaminen tai lenkkeily ovat edistyneet paljon, ja nyt Nasu kulkeekin nätisti juurikaan vetämättä. Toiset koirat toki ovat vielä hyvin mielenkiintoisia lenkillä.
Nasu on ollut myös hetkittäin täysin yksin kotona ilman koirakaveria, eikä ole osoittanut eroahdistuksen merkkejä, eikä esimerkiksi hauku tai järsi huonekaluja.
Lue ensin ainakin nämä kotisivut läpi: koirien mahdolliset sairaudet sekä usein kysytyt kysymykset. Täytä vasta sen jälkeen kotiselvityslomake. Soitathan kotiselvityksen täyttämisen jälkeen koiravaraajalle soittoaikana.
Kyselyt: Lea Pulkkinen