Barrios
Barri on nyt ollut perheessäni kaksi ja puoli viikkoa, ja täytyy vain ihmetellä, kuinka paljon riemua ja elämää se on ehtinyt tuoda kaikille. Olemme tänään Vapun päivänä olleet kolmen tunnin maastoreissulla Barrin ja 3-vuotiaan Hani-collien kanssa. Barrilta ei ole vauhtia puuttunut tänäänkään niin kuin ei aikaisemmilta reissuiltakaan. Kun toin Barrin kotiin kentältä kello kolme aamuyöllä, se syöksyi suoraan ovelta lattialla olleiden lelujen kimppuun, ja siitä se leikki alkoi. Leikkiä jatkui tunnin ajan. Yhtäkkiä sen veto kuitenkin loppui ja siihen se kuukahti lattialle kuin pieni pentu. Barri tuskin on neljävuotias niin kuin oli arvioitu. Se käyttäytyy aivan kuin pentu kaikissa tilanteissa. Arvelen sen olevan 1-2 -vuotias.
Olemme aloittaneet Barrin kanssa jo koulunkin. Olemme maanantai-iltaisin pentukurssilla eli käytännön arkitottelevaisuutta oppimassa. Barri on erittäin älykäs ja oppivainen ja tuntuu omaavan aivan huimat agilityominaisuudet, mutta ensin täytyy kuitenkin oppia muutamia perusasioita.
Hani-collien kanssa ne ovat ystävystyneet nopeasti. Hani on pomo, mutta Barri saa Hanin painimaan ja leikkimään kanssaan sekä maastolenkeillä että kotona olohuoneen lattialla. Televisiota ei kaipaa – riittää, että seuraa niiden menoa illat pitkät. Barri on tullut myös hyvin juttuun kissojen kanssa. Minullahan on yksi oma ja kaksi vanhuuden hoidossa olevaa sijoituskissaa. Kovasti Barrista on myös löytynyt vahtikoiraa. Haukkuakin on riittänyt välillä pihalla, mutta sen vähentämiseen keskitytään seuraavaksi.
Suuret kiitokset Lealle ja kumppaneille. Teette hienoa työtä! Sen seurauksena Barri on saanut uuden elämän, kodin ja perheen, jossa sitä rakastetaan, ja me olemme saaneet aivan hurmaavan koiran!
Terveisin Marita