Binky

Kodin saaneet - Adult - Narttu
Adoptoitu Iso

Binky on suuri ja ystävällinen poika, joka on löytynyt ilman mikrosirua. Binky on syntynyt suunnilleen 5.12.2011.

Kotihoitajan kertomaa: Binky on vielä hieman keskenkasvuinen, ihastuttava mastiffipoika, joka on ystävällinen ihmisille ja tulee toimeen myös toisten ystävällisten koirien kanssa. Binkyn säkäkorkeus on tällä hetkellä n. 75 cm ja painoa hoikalla pojalla on nelisenkymmentä kiloa; korkeutta Binkylle voi tulla vielä hieman lisää ja painoa koetetaan saada nousemaan n. kymmenellä kilolla. Binky kulkee hihnassa yleisesti ottaen hienosti, vaikka askel pojan jostain kiinnostuessa piteneekin. Kovin innostuessaan saattaa Binky tosin koettaa rimpuilla hihnastaan irti, joten tukevat valjaat ovat osoittautuneet parhaaksi poikaa ulkoiluttaessa.

Binky on sisäsiisti ja on sisätiloissa varsin rauhallinen. Binky kuitenkin vahtii rotuperimänsä mukaisesti varsinkin iltaisin ja innostuu silloin helposti haukkumaan matalalla, hyvin kuuluvalla äänellä. Binky viihtyy myös pihalla vahtimassa yhdessä kotihoitopaikan narttukoiran kanssa. Ruoka on Binkylle vielä Iso Juttu ja se söisi mielellään myös muiden ruuat, joten kaikki syötäväksi kelpaava on kotihoitopaikassa siirretty pois pojan ulottuvilta ja koirat ovat syöneet toistaiseksi eri huoneissa. Ruoka-agressiivinen Binky ei kuitenkaan ole ja oppii varmasti pikkuhiljaa kunnioittamaan myös muiden ruokarauhaa. Binkyn kanssa on harjoiteltava myös kotiin jäämistä, sillä ihmisten poistuessa hetkeksi on Binky toistaiseksi ryhtynyt järsimään ulko-oven karmeja perään päästäkseen.

Toinen suurempi harjoittelua kaipaava seikka on autossa matkustaminen, mikä toistaiseksi saa Binkyn hermostumaan pahan kerran. Auto kuitenkin kiinnostaa poikaa, joten harjoituksella saa varmasti tuloksia aikaan. Binkyn tulevan kodin tulisi sijaita mieluiten harvaan rakennetulla omakotitaloalueella tai maaseudulla, missä mahdollinen haukkuminen ei häiritse naapureita. Ihanteellista olisi, jos tulevasta kodista löytyisi suuri aidattu piha, jossa Binky saisi toteuttaa vahtimistarvettaan ja puuhailla ihmisten mukana. Tulevassa kodissa voisi hyvin olla koirakaveri, tosin toisen uroskoiran kaveriksi Binkyä voi suositella vain pienellä varauksella.

Kotihoitopaikassa ollessaan Binky ei toistaiseksi ole tavannut lapsia, eikä sitä suositella ainakaan aivan pienten lasten perheeseen, sillä Binkyn innostuessa nämä jäisivät helposti ison pojan jalkoihin. Vaikka Binky onkin toistaiseksi ollut hyvin ystävällinen kaikille tapaamilleen ihmisille, saattaa poika aikuistuessaan ja kotiutuessaan muuttua omalla reviirillään epäluuloisemmaksi vieraita kohtaan. Siksi Binky ei sovellu ensimmäiseksi koiraksi ja tulevalla kodilla tulisi olla halua ja valmiuksia perehtyä laumanvartijakoirien erityispiirteisiin. Binky on kotihoidossa Eurajoella.