Clumsy (Beat, Biitti)

Kodin saaneet - Uros
Adoptoitu Pieni

Biitti saapui Suomeen 14.1.2008. Ensimmäiset viikot menivät nuhaa hoitaessa, mutta siitä toipuessa Biitistä on tullut erittäin virkeä ja suloinen koira! Biitti on syönyt hyvin ja pitää ulkoilusta, eikä pohjoisen pakkasetkaan ole hidastaneet menoa.

Yksin jäädessään Biitti teki selvää parista sohvatyynystä ja wc:n roskiksesta, mutta oikealla kasvatuksella niistäkin selvitään. Biitillä on todella vahva purukalusto kokoonsa nähden ja kaikista isoimmat puruluut ovat sopivimpia sen käyttöön.

Aluksi yöt olivat rauhattomia, koska Biitin vatsa ei kestänyt tavallista ruokavaliota ja ulkona täytyi käydä melkein joka yö. Nyt Biitti syö herkkävatsaisille koirille tarkoitettua ruokaa ja yöheräilyjä ei enää ole. Nykyään Biitti nukkuu yöt makuuhuoneessamme, ja herätyskellon äänen kuuluessa se hyppää innoissaan sänkyyn herättelemään.

Biitti on luonteeltaan rauhallinen koira, mutta sillä on myös nuoren uroskoiran huimuutta. Välillä tuntuu kuin sillä olisi teini-ikä menneillään.. Vieraita koiria kohtaan Biitti on rauhallinen, ei hauku eikä lenkillä vedä koirien luo. Kotiympäristössä on kuitenkin ilmennyt mustasukkaisuutta saksanseisojaurosta kohtaan, raukka on jopa yrittänyt ottaa kaulasta kiinni, mutta eihän se todellisuudessa mitään toiselle voisi. Myös cavaliernartun kanssa on tullut pieniä konflikteja, tosin pikkutyttö on pompottanut Biittiä..

Kiitos Espanjan katukoirat ry:lle!