Coco

Coco tuli meille Lahteen 2.5. Se oli kuljetushäkissä pelokkaan ja aran näköinen, mutta tilanne on jo nyt viiden päivän päästä ihan toinen.

Coco on todella iloinen ja leikkisä poika: se nauttii paljon lenkkeilystä ja lasten kanssa touhuamisesta, ja se haluaa olla ihan kaikessa mukana. Coco oli tullessaan varsin hoikka poika, mutta painoa on tullut jo kilo lisää, ja poika on komistunut entisestään. Vaikka Coco on hyvin energinen, on se myös toisaalta oikea sylipoika. Kaiken touhuamisen jälkeen se saattaa köllöttää sylissä pitkän tovin. Se painautuu syliin, laittaa silmät kiinni ja nauttii läheisyydestä ja hellyydestä.

Ruokahalu on valtava; tyttäremme Iiris meni puhelimeen kesken välipalan, ja kun hän tuli takaisin keittiöön, Coco seisoi ruokapöydällä syömässä. Cocon ulottuville ei voi laittaa oikeastaan mitään, mikä mahtuu sen suuhun; se poimii sukat, hiuspinnit, kynät ja lasten lelut. Se leikkii paljon ja piilottaa puruluitaan sohvatyynyjen alle ja sänkyihin. Se muistaa piilopaikat ja käy hakemassa luut myöhemmin. Coco on varsin hurmaava ja hauska pieni poika. Ainoa ongelma on se, että se ei ole vielä tottunut kerrostaloon ja haukkuu kaikkea, mikä liikkuu käytävässä.

Kovin paljoa Coconkaan taustoista ei tiedetä, mutta ainakaan uskoa ja luottamusta ihmisiin se ei ole kadottanut. Uuteen kulttuurin totuttelussa on kuitenkin tullut vastaan monta ihmeellistä asiaa; pölyimuri on Cocosta tosi kumma kapistus, ja tuulilasipyyhkijöitä se ensin aina säikähtää ja alkaa sitten kallistella päätään samaa tahtia, kun pyyhkimet heiluvat.

Monet kiitokset Lealle, joka ”löysi” Cocon meille. Elämä oli aika harmaata entisen koiramme kuoleman jälkeen, mutta nyt ilo on palannut – ja vauhtia riittää!

Annukka, Ari, Iiris, Silja ja Coco