Colin
ADOPTOITU
Colin on noin 4-vuotias uroskoira Los Barrioksen tarhalta. Colin on podencomanetoa muistuttava koira. Colin on löydetty ja tuotu tarhalle kotia etsimään, eikä tämän vuoksi sen historiasta tiedetä paljoakaan. Colin on noin 35 cm korkea.
Kuulumisia kotihoidosta:
Colin on utelias hassuttelija, joka tykkää ihmisistä, nameista, touhuamisesta, rapsutuksista ja kaikenlaisesta läheisyydestä. Colin on perusluonteeltaan rauhallisemman puoleinen, mutta osaa kyllä ottaa myös ilon irti elämästä leikkihepulin kohdalle osuessa!
Lenkkeily sujuu hyvin ja reippaasti peppu töpöhäntineen iloisesti heiluen eikä vieraisiin koiriinkaan tarvitse kiinnittää huomiota. Tuoreiden rusakon jälkien kohdalla löytyy etenemisvauhtiin kuitenkin ihan uusi vaihde, jolloin Colinin kauniit, suuret korvat jäävät lähinnä koristeiksi, vaikka poika on muutoin kyllä hyvinkin kuuliainen. Riistaviettiä siis löytyy, eikä Colinia voi pitää vapaana kuin aidatulla alueella.
Hoitotoimenpiteet kuten pesu ja kynsienleikkuu sekä autossa matkustaminen sujuvat mallikkaasti ja sisäsiisti Colin on ollut tulopäivänsä jälkeen. Colin saattaa vielä säikkyä äkkinäisiä liikkeitä tai olla epävarma uusissa tilanteissa, mutta positiivisten kokemusten ja itseluottamuksen lisääntyessä nämä tilanteet ovat olleet koko ajan vähenemään päin. Colin on olemukseltaan podencomaiseen tapaan herkkäsieluinen mutta siitä löytyy myös vekkuli ja toisinaan rasavillikin puoli. Colinin mielestä maailman paras paikka on ihmisen kainalossa tai koirakavereiden kyljessä. Colin rakastaa läheisyyttä.
Tulevan kodin olisi hyvä sijaita ennemmin rauhallisella asuinalueella kuin aivan kaupungin keskustassa. Colinille etsitään kotia, jossa sillä olisi samanhenkistä koiraseuraa. Colinia ei adoptoida ainoaksi koiraksi. Saalisvietin vuoksi Colinin kodissa ei voi olla kissaa, jäniseläintä tai jyrsijöitä.
Lue ensin ainakin nämä kotisivut läpi: koirien mahdolliset sairaudet sekä usein kysytyt kysymykset. Täytä vasta sen jälkeen kotiselvityslomake. Soitathan kotiselvityksen täyttämisen jälkeen koiravaraajalle soittoaikana.
Kyselyt: Tiina Salumäki
Sovi soittoaika sähköpostitse, tekstiviestillä tai Whatsappissa. Puh: 040-936 0702