Cordoba (Dova)

Mitä kertoisi Dovasta, mistä löytäisi oikeat sanat kuvaamaan meidän Mummulia? Tuota lempeää, vaatimatonta, elämän kolhimaa suklaaturkkia. Sen ei pitänyt tulla meille. Olimme jo sopineet Ritan tulosta, ja kun meillä oli jo 6-vuotias aussi Rölli, ei tosiaankaan ollut tarkoitus ottaa kolmatta koiraa. Sitten, kun jatkuvasti kävin Triplen sivuilla katselemassa Ritan kuvaa ennen kuin se virallisen varauksen jälkeen poistui, eksyin vahingossa keskikokoisten koirien osastoon. Sen kokoista koiraa ei meidän ollut tarkoitus ottaa. Selailin kuitenkin kuvia ja pysähdyin yhteen. Siitä minua katseli tuo jo vähän enemmän elämää nähnyt surusilmäinen Cordoba repaleiset korvat niin kovin alakuloisesti lurpallaan. Se oli ollut tarhalla jo yli vuoden. En päässyt siitä katseesta eroon. Palasin yhä uudelleen siihen kuvaan ja juttuun, ja ajatukseni lensivät uudestaan ja uudestaan sinne tarhan betonilattialle, jonne en halunnut tuota koiraa kuvitella kuolemaan.

Niin tuli Cordoba meille 14. tammikuuta, nimi lyhennettiin Dovaksi. Miten pelokas se olikaan tullessaan! Onneksi sillä oli Rita kaverina; Ritaan se turvasi alkuviikkoina, ei päästänyt silmistään. Kun meistä joku yritti mennä Dovan luokse, se säntäsi karkuun, ja kun ei enää pidemmälle päässyt, käpertyi nurkkaan sikiöasentoon ja odotti sitä lyöntiä, mikä aivan ilmeisesti niin monta kertaa ennenkin oli tullut. En koskaan voi unohtaa sitä kauhistuttavan alistunutta ja tuskaista ilmettä Dovan silmissä, kun se odotti rangaistustaan. Ja silti, vaikka se olisi kuinka paljon pelännyt, se ei kertaakaan – ei koskaan – yrittänyt puolustaa itseään. Se vain odotti…

Hämmästyttävän nopeasti Dovan luottamus meitä kohtaan kasvoi, se uskalsi tulla luokse haistelemaan ja sitä sai rapsuttaakin. Unohtumaton on se hetki, kun Dova ensimmäisen kerran heilutti häntäänsä, kun kuljin ohi. Sydän taisi hypätä ilosta yhden ylimääräisen lyönnin: Dova tykkää meistä! Ja sen jälkeen onkin häntä viuhunut :0) Vieläkin varmin keino saada Dova tulemaan luokse on pysähtyä ja kumartua odottamaan. Jos suoraan kävelee sitä kohti, se usein lähtee toiseen suuntaan. Enää kyse ei ole kuitenkaan minkäänlaisesta paniikista, se vaan haluaa itse tehdä omat ratkaisunsa. Tämän tästä se nykyään tulee hakemaan rapsutuksia, monesti oikein puskee päällä ja kerjää. Ja ihaninta on nukkua päikkärit iskän kainalossa.

Olisi kiva tietää, kuinka vanha Dova on. Sen iäksi oli arvioitu 8–10 vuotta eikä Dova mikään teini enää olekaan, kuono on charmantisti harmaantunut. Mutta sen liikkeet ovat ketterät ja kepeät, se kiipeilee ja hyppää uskomattomiin paikkoihin ja kun pääsee koirapuistossa vapaaksi, ei sille juoksussa pärjää kukaan. Kotona se ei juurikaan leiki, mutta jos se on syystä tai toisesta täpinöissään, esim. ruokaa odotellessa, se hyppelee hassuja loikkia ja saattaa alkaa pureskella sukkaa tai silputa Ritan rakkaita vessapaperirullia.

Sisäsiisti Dova ei ole. Meni pari kuukautta ennen kuin se suostui mitään tekemään ulos, sisällä onneksi kuitenkin sanomalehdelle. Vasta kesällä se oikeastaan sisäisti sen, että ulos kuuluu pissata joka kerta, nyt lehdelle tulee lammikoita enää harvemmin. Mutta ne toiset hädät, ne on turvallisempaa tehdä sisälle…

Ulkoilu Dovan kanssa ei ole kovin rentouttavaa. Se haukkuu toisille koirille, ihmisille ja itse asiassa ihan muuten vaan, vaikka ketään eikä mitään olisi näköpiirissä. Jonkinlainen oman lauman suojelu siihen liittyy, koska Dova käyttäytyy tuolla tavalla muiden koirien ollessa mukana lenkillä. Jos se on yksin, haukku alkaa ainoastaan toisen koiran kohtaamisessa. Mutta yksin lenkkeillessä Dova ei sitten osaa rentoutua, se kulkee enimmäkseen nätisti sivulla, vilkaisten välillä, että onhan taluttaja siinä, ei juoksentele innoissaan pitkin piennarta hajuja haistelemassa niin kuin tekee haukkumisen lomassa muiden koirien kanssa.

Kun otimme vanhan koiran, joka oli ollut tarhalla pitkään, tiesimme, että ongelmia voi tulla ja kärsivällisyyttä kysytään. Varauduimme kaikenlaiseen, mutta nuo Dovan ”ongelmat” ovat sellaisia, että niiden kanssa kyllä pystyy elämään. Kun näkee, miten tyytyväisenä Dova elelee koiranelämäänsä meidän perheenjäsenenä, kaikki muu unohtuu. Meidän oma Mummuli on katseellaan valloittanut paikkansa kaikkien sydämissä. Eikä tuossa katseessa ole enää hitustakaan surua eikä tuskaa!

Dova yhtyy Ritan kiitoksiin, erityiskiitokset myös Rölliltä uusista siskoista.