Gala
Gala saapui Triple A:n tarhalle marraskuussa 2023. Se on noin 25kg, 60cm korkea 2 vuotias paimenkoira tyyppinen narttu.
Gala on iloinen, leikkisä ja sosiaalinen tyttö. Se asuu laumassa niin isojen kuin pienien, narttujen kuin urosten kanssa ja tulee hyvin juttuun kaikkien kanssa. Gala tykkää ihmiseltä saadusta huomiosta ja on avoin myös uusia ihmisiä kohtaan.
Gala suhtautuu asioihin uteliaasti ja oppii nopeasti. Se pääsi tarhan vapaaehtoisten kanssa ulkoilemaan pois tarhaympäristöstä ja pärjäsi hienosti. Uudet jutut saattavat jännittää alkuun, mutta menee rohkeasti tutustumaan, jonka jälkeen toteaa ne vaarattomiksi. Gala saattaa vetää alku lenkistä innostuksissaan, mutta osaa kävellä nätisti hihnassa eikä reagoi vastaan tuleviin ihmisiin eikä koiriin. Se hyppää mielellään autoon ja matkustaa kiltisti valmiina uusiin seikkailuihin.
Gala etsii aktiivista kotia, jossa on aikaa ja motivaatiota nuoren koiran koulutukseen ja aktivointiin. Gala tulee monenlaisten koirien kanssa juttuun ja voisikin tykätä jos kotona odottaisi leikkikaveri. Se pärjäisi varmasti myös ainoana koirana ja nauttisi saadessaan paljon huomiota omalta ihmiseltä. Kodin sijaintia tärkeämpi on ymmärtäväinen ihminen, mutta ihan keskusta ei ole sopivin ympäristö Galalle.
Arvioitu syntymäaika: Tammikuu 2023
Syntymämaa: Espanja
Sijainti: Espanja, Triple A -tarha
Adoptoiva yhdistys: Espanjan Katukoirat ry
Tunnus: 18155293
Lue ensin ainakin nämä kotisivut läpi: koirien mahdolliset sairaudet sekä usein kysytyt kysymykset. Täytä vasta sen jälkeen kotiselvityslomake. Laita kotiselvityslomakkeen täytön jälkeen koiravaraajalle viestiä soittoajasta.
Kyselyt Jonna Ahto
Sovi soittoaika sähköpostitse, tekstiviestillä tai Whatsappissa.
Puh: 0503004153
jonna.espanjankatukoirat@gmail.com