Lucy
ADOPTOITU
Lucy on 11-vuotias espanjanvesikoira narttu, joka on asunut koko elämänsä Suomessa samassa kodissa. Omistajan muuttuneen elämäntilanteen vuoksi Lucylle etsitään nyt uutta kotia koirasta riippumattomista syistä. Lucy on tällä hetkellä yhdistyksen kotihoitopaikassa Helsingissä ja siihen on mahdollista päästä sovitusti tutustumaan. Lucy on käynyt hiljattain verikokeissa, hammaskivenpuhdistuksessa ja Lucyn rokotukset on uusittu.
Lucy on sosiaalinen, avoin ja reipas rouvakoira. Kotihoitopaikassa Lucy elää pienikokoisen leikatun uroskoiran ja kissan seurassa. Lucy on itsevarma koira, eikä sillä ole esiintynyt mitään pelkotiloja. Aiemmassa kodissaan Lucy on elänyt ainoana koirana ja se soveltuisi hyvin ainoaksi koiraksi tai pienempään koiraporukkaan. Lucy motivoituu hyvin ruoasta ja se leikkii mielellään sisä- ja ulkotiloissa sekä käy uimassa. Iästään huolimatta Lucy on edelleen pirteä lenkkeilijä ja aina valmis lähtemään mukaan yhteisiin puuhailuihin.
Kotihoitaja on käynyt Lucyn kanssa koirapuistoilemassa ja se on suhtautunut ystävällisesti uusiin koira- ja ihmistuttavuuksiin. Ihmisten seura ja huomio vaikuttavat olevan Lucylle ensisijaista koiraseuraan vertautuen. Kotiin saapuvat vieraat Lucy tervehtii iloisesti tulemalla ovelle vastaan haukahtaen ja se hakeutuu mielellään rapsutettavaksi uusienkin ihmisten seuraan. Kotihoidossa Lucy osaa hyvin myös rauhoittua ja lepäilee mielellään, sillä ei ole ollut aamuisin kiire lähteä ulkoilemaan. Kotihoidossa Lucy on ollut täysin sisäsiisti. Autossa matkustamista Lucy hieman jännittää ja tämä ilmenee läähättelynä. Matkapahoinvointia Lucylla ei ole esiintynyt.
Koiraseurassa nykyisessä kotihoitopaikassa kerrostalossa lyhyet yksinolot ovat sujuneet Lucylla hyvin. Aiemmassa kodissa Lucylla on ollut haasteita yksinoloissa ja se on ajoittain haukkunut yksin jäädessään sekä saattanut raapia ovea, tähän on auttanut tilan rajaaminen. Lucy adoptoidaan ensisijaisesti rivi-, pari- tai omakotitaloon ja sille etsitään kotia, jossa sillä ei tule säännöllisiä, pitkiä yksinoloja. Mikäli tulevassa kodissa ei ole paljon yksinoloja ja tuleva koti on muutoin sopiva, voidaan tilannekohtaisesti harkita Lucyn adoptoimista myös kerrostaloon. Aiemmassa kodissaan Lucy on elänyt lapsiperheessä ongelmitta, mutta Lucya ei adoptoida alle 12-vuotiaiden lasten perheisiin.
Syntymäaika: kesäkuu 2013
Syntymämaa: Suomi
Sijainti: Helsinki
Adoptoiva yhdistys: Espanjan Katukoirat ry
Tunnus: 18155293
Lisätietoja Lucysta saat koiravaraajalta. Mikäli olet kiinnostunut adoptoimaan Lucyn, täytätähän ystävällisesti ensin kotiselvityslomakkeen. Kotiselvityksen tekemisen jälkeen sovithan soittoajan koiravaraajan kanssa sähköpostitse, tekstiviestillä tai whatsappissa.
Koiravaraaja: Miina Pellinen
miina.espanjankatukoirat@gmail.com
Puh: 0400-504658.