Malte
Malte saapui Triple A -tarhalle marraskuussa 2025 yhdessä toisen podencon kanssa rankkurin toimittamina. Koirat oli löydetty kadulta yksinään, eikä kukaan ole kysellyt perään. Malten ystävä Merle on jo adoptoitu, ja nyt olisi Malten vuoro löytää oma kotinsa. Malte on arviolta alle 4-vuotias ja noin 45 cm korkea podenco uros.
Saavuttuaan tarhalle Malte oli alkuun melko ujo ja varautunut, mutta huomasi pian että on turvallisessa paikassa jossa kukaan ei halua vahingoittaa. Tuntiessaan olonsa turvalliseksi Malte on innostunut ihmisen huomiosta, ja tervehtii tuttuja vapaaehtoisia häntä iloisesti heiluen. Malte tulee hyvin toimeen toisten koirien kanssa, ja etsiikin kotia jossa olisi jo reipas ja ystävällinen koirakaveri tueksi kotikoiraksi oppimisessa. Maltea melkein jo onnisti Espanjassa, ja hän pääsi kotikokeiluun. Tarhalla hyvin sujuneesta kissatestistä huolimatta Malte kuitenkin kotioloissa jahtasi talouden kissoja, ja joutui palaamaan tarhalle.
Malte etsii podencoja jo tuntevaa ja arvostavaa kotia rauhallisesta ympäristöstä, oma aidattu piha olisi toki hienoa mutta ei välttämätön. Riistavietin vuoksi vapaana ulkoilu on kuitenkin mahdollista ainoastaan turvallisesti aidatulla alueella.
Arvioitu syntymäaika: toukokuu 2022
Syntymämaa: Espanja
Sijainti: Espanja, Triple A -tarha
Adoptoiva yhdistys: Espanjan Katukoirat ry
Tunnus: 18155293
Tutustuthan podencoon koiratyyppinä ennen yhteydenottoa. Lisätietoa saat täältä.
Lue ensin ainakin nämä kotisivut läpi: yleisesti adoptiosta, koirien mahdolliset sairaudet sekä usein kysytyt kysymykset. Täytä vasta sen jälkeen kotiselvityslomake. Laita kotiselvityslomakkeen täytön jälkeen koiravaraajalle viestiä soittoajasta.
Kyselyt: Kirsi Hakala
Sovi soittoaika sähköpostitse, tekstiviestillä tai Whatsappissa.
kirsi.espanjankatukoirat@gmail.com
Puh: 040-750 5642

