Millie

Kodin saaneet - Adult - Narttu
Adoptoitu Keskikokoinen

Millie oli ollut kadulla omillaan todennäköisesti jo jonkin aikaa, ennen kuin se saatiin kiinni ja tuotiin Triplen tarhalle. Millie on herkkä, aranpuoleinen podencotyttö, joka etsii roduntuntevaa kotia. Millie on jo tarhalla reipastunut ja suhtautuu ystävällisen iloisesti tuttuihin ihmisiin. Kotioloissa sen kanssa tulee toimia kärsivällisesti ja rauhallisesti, jotta se alkaa luottamaan uusiin ihmisiin ja kukoistamaan.

Kotihoitajan kertomaa: Millie on kotioloissa kiltin koirakaverin kanssa nopeasti reipastunut, ja on huomionhakuinen, ihastuttava mussukka oman perheen kanssa. Vieraita ihmisiä kotona Millie aluksi arastelee, mutta jonkin ajan kuluttua sen uteliaisuus voittaa ja se tulee tutustumaan myös uusiin ihmisin. Millie ei hauku vieraita, mutta saattaa aluksi piiloutua.

Millie on ollut sisäsiisti ja se kävelee hihnassa oikein reippaasti ja on muutenkin innokas lenkkeilijä. Metsässä se innostuu tuoksuista podencomaiseen tyyliin, joten riistaviettisyyttä siltä löytyy. Millielle etsitään kotia, jossa olisi koiraseuraa. Se ei sovellu ainoaksi koiraksi. Pienten lasten perhekoiraksi se ei herkkyytensä vuoksi myöskään sovellu. Millie on noin 45 cm korkea ja syntynyt arviolta joulukuussa 2018. Millie on kotihoidossa Helsingissä, ja siihen voi tulla sovitusti tutustumaan.

Lue ensin ainakin nämä kotisivut läpi: koirien mahdolliset sairaudet sekä usein kysytyt kysymykset. Täytä vasta sen jälkeen kotiselvityslomake. Soitathan kotiselvityksen täyttämisen jälkeen koiravaraajalle soittoaikana.

Kyselyt Lea Pulkkinen

lea.espanjankatukoirat@gmail.com

Puh: 040-4171077. Soittoajat: ma-ti ja to-pe klo 18.30-21 ja su klo 14-18.