Monic

”Ojasta allikkon ja allikosta..
..Suomeen!
Minä olen Monic. Mä en oikeen tiedä, koska mä oon syntynyt, mutta lääkäri sanoi, että oon noin 1-vuotias. Isäntäväki ei usko, väittää että oon nuorempi.

Asun Espoossa. Muutin tänne marraskuussa. Oli aika kylmä. Mutta mulla on hieno talvitakki. Se on lämmin.
Täällä mun kanssa asuu Heta, kääpiövillakoira. Heta on ehkä mua vähän vanhempi. Mutta Hetasta tuli mun paras kaveri heti ensi tapaamisella. Kyl me välillä riidelläänkin, mutta kuitenkin pidetään huoli toisistamme (ja tehään yhdessä kaikki tuho).

Heta on ollut vähän lellitty, joten mun on pitänyt opettaa sille, kuinka oikeasti elämästä nautitaan. Olen saanut Hetan kiipeämään pöydälle ja syömään sohvaa (tästä tuli muuten huutoa meille) ja haukkumaan ikkunoista naapureille. Opetin myös Hetalle, kuinka roskiksia dyykataan. Olen todennut Hetan kanssa myös sen, että kenkiä on mukava kuskata joka paikkaan.

Jos ulkona joku tulee meijän jengin lähelle, täytyy aina vähän näyttää, missä kaappi seisoo. Täytyyhän omasta sakista huoli pitää, vaikka isäntäväki ei tykkääkkään mun suojelusta. Ihme sakkia.

Mä kuulemma muistutan kissaa. Oonhan mä aika kissa, eiks kaikki tytöt oo? Sit nää kutsuu mua Nuuskamuikkuseksi ja välillä ne sanoo Nuuskikseks.. Ja sit ne nauraa.. (Monic näyttää välillä siltä kuin sillä ois nakit ylhäällä ikenien ja huulien välissä)

Mä olen vähitellen alkanut oppia, kuinka tässä perheessä eletään. Osaan jo tehdä tarpeet ulos, mutta pidättää en jaksa vielä, joten sohvan divaani on ollut välillä vessani. Tästäkin olen välillä sanomista saanut, mutta.. Autossa en osaa vielä olla, koska ne on pelottavia, mutta kait mä opin siihenkin.

Nyt nautimme joulusta ja odotamme, kuinka pelottavaa on olla uutena vuotena pihalla. Toivottavasti saisi vähän maistiaisia uunissa olevasta kinkusta, vaikka minulle onkin jo painoa kertynyt reilusti. No, lenkkeillään sitten joulun jälkeen.

Taas toi Heta vei mun luun… nyt on mentävä, moi!”  – Monic