Norte

Koirat Espanjassa - Adult - Uros
Adoptoitavissa Iso

Norte saapui Los Barrioksen tarhalle heinäkuussa 2025. Hän on noin 3-vuotias ja 65cm korkea malinoistyyppinen uros.

Norte on kiltti ja iloinen koira, joka rakastaa ihmisiä. Hän ottaa myös toiset koirat avoimesti vastaan. Norte tulee hyvin toimeen sekä urosten, että narttujen kanssa.

Norte matkustaa autossa nätisti ja onkin päässyt käymään kaupungissa yhdessä vapaaehtoisten kanssa. Kaupunkivierailulla hän kulki rennoin ottein eikä hätkähtänyt ohi kulkevista ihmisistä, koirista tai autoista. Hän otti hienosti myös kontaktia omaan ihmiseensä. Norte kulkee hihnassa nätisti ja tykkää lenkkien lomassa pysähtyä pienille rapsutus ja herkkutauoille.

Joulukuussa 2025 Norte pääsi Espanjassa kotihoitoon, sillä hän stressaantui tarhalla kovasti. Kotihoitopaikassa hän elää useamman koiran laumassa sisältäen sekä isoja ja pieniä, että uroksia ja narttuja. Hän jakaa kodin ja arjen askareet ongelmitta toisten koirien kanssa.

Norte pääsi osallistumaan myös tarhan järjestämään tapahtumaan syyskuussa kotihoitajansa kanssa (kts. kolmas video). Hän vietti aikaa monen uuden ihmisen kanssa sekä tapasi myös toisia koiria ja lapsia. Kovasta hälinästä ja monista uusista asioista huolimatta Norte kohtasi uuden tilanteen hienosti ja osasi tarvittaessa tukeutua omaan ihmiseensä.

Norte etsii aktiivista ja rodun tuntevaa kotia, jossa pääsee hyödyntämään älykkyyttään sekä työmotivaatiotaan. Norte sopisi hyvin harrastavaan kotiin, jossa saa monipuolisesti fyysistä aktivointia sekä aivojumppaa. Nortelle on todettu leishmania, josta voit lukea lisää sairaudet osiosta.

Arvioitu syntymäaika: Heinäkuu 2023
Syntymämaa: Espanja
Sijainti: Los Barrios-tarha, Espanja
Adoptoiva yhdistys: Espanjan Katukoirat ry
Tunnus: 18155293

Lue ensin ainakin nämä kotisivut läpi: koirien mahdolliset sairaudet sekä usein kysytyt kysymykset. Täytä vasta sen jälkeen kotiselvityslomake. Laita kotiselvityslomakkeen täytön jälkeen koiravaraajalle viestiä soittoajasta.

Kyselyt Jonna Ahto
Sovi soittoaika sähköpostitse, tekstiviestillä tai Whatsappissa.
Puh: 0503004153
jonna.espanjankatukoirat@gmail.com