Ohana
Ohana on noin 4-vuotias, 12,5 kg ja 44 cm korkea narttukoira. Tarhan vapaaehtoiset kuvailevat Ohanaa ihanaksi ja kiltiksi koiraksi. Uusissa tilanteissa Ohana saattaa olla vielä ujo, toisten koirien kanssa se tulee hyvin toimeen. Ohana on löydetty heikossa kunnossa useamman toisen koiran kanssa ja tuotu tarhalle.
Ohana on saapunut kotihoitoon Helsinkiin 27.8.2021, Ohanaan on mahdollista päästä sovitusti tutustumaan.
Kuulumisia kotihoidosta:
Ohana on ollut kotihoidossa sykähdyttävä, iloinen, nöyrä ja hieman ujohko uusissa tilanteissa. Ohanalla on kaksi uroskoiraa kaverina kotihoitopaikassa kerrostalossa, koirasosiaalisilta taidoiltaan Ohana vaikuttaa taitavalle ja hakee kovasti kotihoitopaikan koria leikkimään. Ohana menee mielellään kotihoitopaikan koirien viereen nukkumaan ja tukeutuu niihin uusissa tilanteissa. Ohana kulkee reippaasti hihnassa, eikä ole reagoinut mihinkään ulkoilutilanteessa. Hississä ja rappusissa on kulkenut mallikkaasti ja matkustanut autossa rauhallisesti.
Ohanan sisäsiisteyttä harjoitellaan ja muutamia vahinkoja sattuu, jos ulkoiluttaja ei ole tarkkana esim. Ohana viedään aina aamuruoan jälkeen ulos ja heti tultaessa kotiin. Ohana on ollut koiraseurassa yksin kotona enimmillään noin 4,5 h tuntia, eikä kotona ole tuhottu mitään tai kuultu Ohanan haukkuvan tai ahdistuvan yksinolosta. Uudessa kodissa yksinoloharjoituksiin tulee kuitenkin varautua muutostilanteessa.
Ihmisiin Ohana suhtautuu iloisen uteliaasti, uusia ihmisiä kohdatessaan saattaa jännittää ja hetkellisesti hieman jähmettyä menemällä maahan makaamaan, mutta vähäisen tutustumisen jälkeen tulee viereen hakemaan rapsutuksia. Kotihoitopaikan ihmisiä Ohana pussailee, heiluttelee kovasti häntää sekä hakeutuu ihmisten seuraan ja nauttii selkeästi saamastaan huomiosta. Ohana osaa hienosti myös rauhoittua sisätiloissa, mutta on energinen ja kaipaa lenkkejä sekä puuhailua tulevassa kodissa.
Kotihoidossa Ohana on ollut hiljainen muutamaa haukahdusta lukuun ottamatta, se syö hyvällä ruokahalulla ja on nukkunut yönsä kiltisti. Ohana on osoittautunut erittäin sydämelliseksi ja hauskaksi koiraksi, jonka uudessa kodissa tulisi olla koirakaveri. Herkkyytensä vuoksi Ohanaa ei adoptoida alle kouluikäisten lasten perheeseen ja kodin tulisi olla mielellään keskusta-alueen ulkopuolella.
Lue ensin ainakin nämä kotisivut läpi: koirien mahdolliset sairaudet sekä usein kysytyt kysymykset. Täytä vasta sen jälkeen kotiselvityslomake. Soitathan kotiselvityksen täyttämisen jälkeen koiravaraajalle soittoaikana.
Koiravaraaja: Miina Pellinen
Puh: 0400-504658. Sovi soittoaika sähköpostitse, tekstiviestillä tai Whatsappissa.