Patron

Koirat Espanjassa - Adult - Uros
Adoptoitavissa Iso

Patron saapui Los Barrioksen tarhalle helmikuussa 2026. Hän on noin 6-vuotias ja 65cm korkea, malinoistyyppinen uros.

Patron on iloinen ja energinen koira. Hän rakastaa leikkiä pallolla ja nauttii päästessään lenkille. Lenkillä hän tykkää haistella hajuja, pysähtyä pienille tauoille ja pulahtaa veteen. Patron kävelee pääsääntöisesti hienosti hihnassa. Tarhalla hän on jakanut häkin narttukoiran kanssa ja he ovat tulleet sopuisasti toimeen.

Kesäkuussa Patron pääsi muuttamaan rauhallisempaan asuinpaikkaan Espanjassa, sillä hän stressaantui kovasti tarhaympäristössä. Nykyisessä paikassa Patron saa enemmän päivittäistä huomiota ihmiseltä, ympäristö on hiljaisempi ja siellä on vähemmän muita koiria. Uudessa asuinpaikassa Patron on tutustutettu narttukoiraan ja he tulevat hyvin toimeen keskenään.

Patron etsii aktiivista ja roduntuntevaa kotia rauhalliselta alueelta. Hän tulee tarvitsemaan säännöllistä liikuntaa, aktivointia ja yhdessä tekemistä. Kotona voi odottaa samanhenkinen narttukoira, mutta Patron voisi sopeutua myös ainoaksi koiraksi.

Arvioitu syntymäaika: Syyskuu 2019
Syntymämaa: Espanja
Sijainti: Los Barrios-tarha, Espanja
Adoptoiva yhdistys: Espanjan Katukoirat ry
Tunnus: 18155293

Lue ensin ainakin nämä kotisivut läpi: koirien mahdolliset sairaudet sekä usein kysytyt kysymykset. Täytä vasta sen jälkeen kotiselvityslomake. Laita kotiselvityslomakkeen täytön jälkeen koiravaraajalle viestiä soittoajasta.

Kyselyt Jonna Ahto
Sovi soittoaika sähköpostitse, tekstiviestillä tai Whatsappissa.
Puh: 0503004153
jonna.espanjankatukoirat@gmail.com