Rex

Kodin saaneet - Adult - Uros
Adoptoitu Iso

Rex on löytänyt kodin
Rex on aiemmin adoptoitu tarhalta muualla Espanjassa, ja on myöhemmin jätetty Marbellassa oman onnensa nojaan. Poliisit toimittivat hylätyn Rexin Triple A -tarhalle maaliskuussa 2025, ja nyt se etsii huolehtivaa ja pysyvää kotiaan. Rex on noin 4-vuotias saksanpaimenkoira uros.

Rex vaikuttaa tasapainoiselta pojalta, edes hektisessä tarhaympäristössä se ei vaikuta ylistressaantuneelta tai hermostuneelta. Rex luo kontaktin uudenkin ihmisen kanssa nopeasti, ja selvästi haluaa työskennellä yhdessä ihmisen kanssa, etenkin jos palkkana on herkkuja. Hihnassa Rex kävelee hyvin ja keskittyy ihmiseen kävelyiden aikana. Rex ei reagoi muihin koiriin kävelyillä, vaan nauttii nuuskuttelusta ja oleilusta ihmisen seurassa. Toistaiseksi Rex on elänyt tarhalla yksin omassa kennelissään, mutta on mahdollista testata suhtautumista toisten koirien kanssa olemiseen.

Ensisijaisesti Rex etsii kotia ainoana koirana, tai mahdollisesti ystävällisen nartun kaverina. Asuinmuodolla ei ole suurta merkitystä, kunhan ihmisellä on aikaa ja halua yhdessä tekemiseen Rexin kanssa. Edellytyksenä tuntemus rodusta ja luonnonläheiset lenkkimaastot.

Arvioitu syntymäaika: helmikuu 2021
Syntymämaa: Espanja
Sijainti: Espanja, Triple A -tarha
Adoptoiva yhdistys: Espanjan Katukoirat ry
Tunnus: 18155293

Lue ensin ainakin nämä kotisivut läpi: yleisesti adoptiosta, koirien mahdolliset sairaudet sekä usein kysytyt kysymykset. Täytä vasta sen jälkeen kotiselvityslomake. Laita kotiselvityslomakkeen täytön jälkeen koiravaraajalle viestiä soittoajasta.

Kyselyt Jonna Ahto
Sovi soittoaika sähköpostitse, tekstiviestillä tai Whatsappissa.
Puh: 0503004153
jonna.espanjankatukoirat@gmail.com