Yogurin
Yogurin saapui Los Barrioksen tarhalle toisen koiran kanssa heinäkuussa 2023. Se on nykyisin arviolta 3-vuotias ja noin 65 cm korkea uros.
Yogurin on iloinen, rohkea ja energinen nuori poika. Se rakastaa leikkiä niin toisten koirien kuin ihmisten kanssa. Yogurin jakaa häkin usean muun koiran kanssa ja tulee hyvin toimeen kaikkien kanssa. Onnekkaana poikana se on myös päässyt muutamasti lenkille ja osaa pääosin kävellä hienosti hihnassa.
Yogurin pääsi käymään rannalla ja matkusti autossa hienosti. Täysin uuden ihmisen kanssa uudessa vilkkaassa ympäristössä lenkkeily sujui hienosti, vaikka pieni jännitys näkyi hihnan kiristymisenä. Yogurin kuitenkin suhtautui uteliaasti uusiin asioihin, myös ranta ja vesi olivat mieleen. Yogurin on päässyt myös tutun vapaaehtoisen kanssa rauhalliselle alueelle lenkeille ja siellä seuraa hienosti ihmisen menoja ja hakee kontaktia.
Yogurin tarvitsee aktiivisen kodin, jossa on intoa myös koiran peruskoulutukseen. Yogurin etsii ensisijaisesti kotia ainoana koirana tai nartun kaverina. Kodissa tulee olla kiinnostusta aktivoida koiraa pitkien lenkkien lisäksi esimerkiksi nenätyöskentelyllä.
Lisätietoja koiravaraajalta.
Arvioitu syntymäaika: marraskuu 2022
Syntymämaa: Espanja
Sijainti: Espanja, Los Barrios -tarha
Adoptoiva yhdistys: Espanjan Katukoirat ry
Tunnus: 18155293
Lue ensin ainakin nämä kotisivut läpi: koirien mahdolliset sairaudet sekä usein kysytyt kysymykset. Täytä vasta sen jälkeen kotiselvityslomake. Laita kotiselvityslomakkeen täytön jälkeen koiravaraajalle viestiä soittoajasta.
Kyselyt Jonna Ahto
Sovi soittoaika sähköpostitse, tekstiviestillä tai Whatsappissa.
Puh: 0503004153
jonna.espanjankatukoirat@gmail.com
Uusia videoita!

